BOY_KUVA1_LOGOTuotanto3_310x222pxTuotanto2_310x222px

Täyden palvelun sillitalo

Boyfood Oy on Suomen johtava sillinjalostaja, joka valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia merkkituotteita kuluttajille, kaupalle ja suurkeittiöille.

Kaikki sillituotteemme valmistetaan suomalaisen sillinjalostuksen syntysijoilla, Rymättylän perinteikkäässä sillisatamassa. Nykyaikaisen tuotantolaitoksemme neljältä tuotantolinjalta lähtevät herkkusuiden pöytiin niin sillisäilykkeet ja tyhjiöpakatut sillit kuin catering-sillit ja perinteiset kokosillituotteet. Oman Boy-tuotemerkkimme lisäksi valmistamme sillituotteita myös kaupan merkeille.

Vuonna 1977 perustettu Boyfood Oy on osa kansainvälistä Fram Foods Groupia. Vastaamme koko konsernin sillituotannosta ja markkinoimme sen kuluttajapakattuja seafood-tuotteita Suomessa. Suomen lisäksi Fram Foodsilla on tuotantoa Islannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa ja Chilessä.

Boyfood Oy:n liikevaihto on noin 18,5 miljoonaa euroa ja työllistämme keskimäärin 50 henkilöä.