BOY_KUVA1_LOGOBOYFOOD_YhtTiedot2BOYFOOD_YhtTiedot3

Historia

Silli on ollut osa suomalaista ruokakulttuuria jo parin vuosisadan ajan. Saatavuudesta riippuen se on ollut joko ”herrojen herkku” tai ”duunarin ruoka”.

Suomalaiset sillin käyttötavat ja makutottumukset pohjautuvat sekä venäläiseen että skandinaaviseen kulttuuriin. Aikojen myötä meille ovat muotoutuneet omat suomalaiset tuotetyypit ja käyttötavat. Lisäksi oma silliteollisuus on muokannut sillin käyttöä entistä enemmän suomalaiseksi.

Sillinkalastus

Suomalaisella sillikalastuksella on pitkä ja kunniakas historia. Ensimmäisenä ”hopeaparvien” perään pohjoiselle valtamerelle lähti jo vuonna 1929 sillilaiva Petsamo ja pian tämän jälkeen muutkin seurasivat esimerkkiä ja kalastus jatkui aina sotiin saakka.

Melko pian sotien jälkeen suomalainen sillin valtamerikalastus elpyi ja vuosittain useat laivastot purjehtivat Islannin vesille. Kuuluisin näistä sotien jälkeisistä laivastoista on Rymättylässä toiminut SAUKKO-laivasto.

Saukko-laivasto ja Saukon silli

Rymättyläläinen Saukko –laivasto teki ensimmäiset sillinpyyntimatkat Islannin vesille 1940 ja 1950 luvun vaihteessa ja jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1975 saakka.

Saukot, joita parhaimmillaan oli neljä kappaletta, lähtivät pyyntimatkoilleen loppukeväällä ja palasivat Rymättylän sillisatamaan keskikesällä parhaaseen uuden perunan aikaan. Saukot tekivät kalastusmatkoja Islannin vesille ja aina Jan Mayen saarille saakka.

Sillikantojen ehdyttyä Islannin vesiltä 1960-luvun lopulla siirtyivät Saukotkin kalastamaan Norjan vesille ja Pohjanmerelle. Pyyntimatkoja tehtiin kesällä ja loppusyksyllä. Matkojen kesto oli 2-3 kuukautta.

Silli oli niihin aikoihin monesti loppunut Suomesta, joten Saukkojen paluuta todella odotettiin ja niiden matkaa kalastusalueille, saaliita sekä paluumatkaa saaliineen seurattiin todella tarkasti.

Saukon sillin saapuminen Rymättylään oli vuosi vuoden perään todella suuri tapahtuma, josta uutisoitiin kaikissa valtakunnan tiedotusvälineissä.

Suomalainen sillinkalastus ja Saukko –laivaston vuotuiset pyyntimatkat päättyivät vuonna 1975.

Kalastusmenetelmien kehityttyä silli pyydettiin lähes sukupuuttoon ja sen vuoksi kalastus kiellettiin kokonaan. Kalastuksen uudelleen alettua Suomi ei enää uusinut kansainvälisiä kalastussopimuksiaan ja suomalainen valtamerikalastus päättyi.

Uusi Saukon silli

Rymättylässä sillilaivojen saapumista on juhlittu vuodesta 1990 saakka, jolloin Boyfood Oy ensimmäisen kerran toi laivalastillisen UUTTA SAUKON SILLIÄ Rymättylän sillisatamaan.

Kuten aiemminkin sillilaivan saapuminen on ollut näkyvä tapahtuma. Rymättylässä sillilaivaa vastaanottamassa on vuosi vuoden perään ollut tuhatlukuinen juhlijajoukko ja tiedotusvälineet ovat uutisoineet tapahtumasta näkyvästi.

Suomen silliteollisuus

Oman kalastuksen myötä kehittyi Suomeen myös vahva silliteollisuus. Rymättylän Säilyke, Kalayhtymä, Porkkalan Säilyke ja Turun Kala olivat suurimpia aina 1980-luvulle saakka.

Boyfood Oy tuli markkinoille vuonna 1977.

Ainoa täyden tuotteiston sillitehdas Suomessa tänä päivänä on Boyfood Oy, jonka tuotteet kattavat kaikki kysyntäalueet kokonaisesta perinteisestä tynnyrisillistä tyhjiöpakattuihin silleihin ja sillisäilykkeisiin.